keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Netflixin jouluelokuvauutuuksia!

Siinähän kävi viikonloppuna juuri niin kuin ajattelinkin, etten ehtinyt tehdä mitään jouluhommia, kun lauantai meni kärrätessä pääosin kottikärryillä hiekkaa hevosten tarhoihin, ja sunnuntaina olin lauantain jäljiltä ihan romuna, enkä jaksanut tehdä YHTÄN MITÄÄN ylimääräistä. Mutta jaksoin sentään maata sohvalla ja katsella Netflixiä. Ja sinnehän on tullut todella monta joulu-uutuutta! Ehdin katsastaa niistä kolme (joista kahden aikana kyllä nukahdin...)

Christmas Made to Order

Juhlasisustussuunnittelija saa keikan komeahkolta mieheltä, jonka perhe on tulossa viettämään joulua tämän luokse, mutta mies ei ymmärrä joulun päälle mitään. Lopun varmaan arvaattekin!

Juonihan näissä jouluelokuvissa on usein sama, nainen tapaa miehen tai joskus mies tapaa naisen, he ihastuvat joulun alla ja mikäs sen ihanampaa. Niin käy tässäkin elokuvassa, mutta tämä on silti ihan ookoo jouluraina taustaelokuvaksi päiväunille. Ei haittaa, jos nukahtaa välissä, kun kuitenkin arvaa, miten elokuva päättyy! Eniten tässä elokuvassa häiritsi ehkä se, että toinen päähenkilöistä oli olevinaan sisustuksen ja koristelun ammattilainen, mutta silti hänen koristelunsa näyttivät siltä, kuin lapsi olisi päästetty Tiimariin irti rajattoman budjetin kanssa. Antaisin tälle joulutähtiä kaksi miinus viidestä.

 

My Christmas Inn

Kiireinen mainosalanainen perii tädiltään majatalon syrjäisessä pikkukylässä. Tädin testamentin toimeenpanija on sinkkumies, ja loppu onkin itseään toistavaa jouluelokuvahistoriaa! 

Tämäkin oli ihan hyvä taustaleffa päiväunille. Jonkinlaiseen joulutunnelmaan tätä katsoessa saattaa päästä! Joulutähtiä kaksi viidestä.

 

Holidate

Näistä kolmesta romanttisesta joululeffasta Holidate oli ehdottomasti paras! Toki siinäkin juoni toistaa aika lailla samaa kaavaa, mutta pienellä twistillä. Nainen on kyllästynyt perheensä vihjailuihin siitä, että olisi jo aika löytää mies, ja mies on kyllästynyt sopimaan huonoja treffejä vain siksi, ettei halua viettää juhlapyhiä yksin. Niinpä he tekevät sopimuksen juhlapyhien viettämisestä toistensa deitteinä, mutta tietenkin lopulta aidot tunteet astuvat kuvaan ja sinänsä kliseinen jouluelokuvan juoni on valmis.

Mutta tässä elokuvassa on muutama loistokohtaus, jotka tekevät siitä vähän keskivertojouluelokuvaa paremman. Harvoin romanttisessa elokuvassa esimerkiksi treffit päättyvät ripuliin! Plussaa myös Dirty Dancing -leffasta tuttuun nostokohtaukseen, joka kuitenkin sekin päättyy vähän nolosti (muttei harmillisesti kuitenkaan ripuliin).

Jouluelokuvana Holidate onkin siis himpun keskivertojouluelokuvaa parempi, joulutähtiä kolme plus. Ihan katsomisen arvoinen, jos on aikaa katsoa hömppäelokuvia!

Netflixiin on tullut tänä vuonna aivan valtava määrä joulu-uutuuksia, arvatenkin toinen toistaan laadukkaampia! Mutta itse ajattelin viikonloppuna katsastaa ainakin Bad Moms kakkosen, ja innolla odotan myös Christmas Chroniclesin kakkososaa, joka ilmestyy marraskuun loppupuolella.

Jouluelokuvien klassikoista Netflixistä löytyy Grinch sekä Elf. Grinchistä on sinne tullut myös animoitu versio, joka muistaakseni viime vuonna oli elokuvateattereissa. Itse rakastan Jim Carreyn tähdittämää versiota Grinchistä ja se tulee kyllä katsottua joka joulu.

Jos aiot katsella jouluelokuvia viikonloppuna, tai miksei viikollakin, suosittelen leffan kaveriksi ehdottomasti Ultimaattista joulumässyä!  

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Holidate on kyllä pakko katsoa tässä joulun alla, kuulostaa ihan mahtavalta! Tosi kiva päästa taas hyvällä omatunnolla jouluisten leffojen makuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Harmillisen pieni osa vaan noista Netflixin leffoista on kelvollisia 😂

      Poista