sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!


 Oma vuodenvaihteeni menee tänäkin vuonna kotona rauhaksiin koirien kanssa.


Oikein hyvää uutta vuotta 2018 kaikille Kinkkiksen lukijoille!

torstai 28. joulukuuta 2017

Wonderful Christmastime

Joulun pyhät on nyt pääosin juhlittu. Ihana joulu olikin, niin rentouttavaa ja mukavaa! Joulu sujui ihan perinteisissä meiningeissä, syöden ja rentoutuen.




Jouluruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (siis liikaa)!


Kävin aattona ensin isälläni nauttimassa joululounaan, ja sitten iltapäivästä äiti ja pikkusiskoni tulivat luokseni ja syötiin illan pääateria, saunottiin ja jaettiin lahjat. Jouluun kuului tietysti myös perinteinen hautausmaakäynti.
 


Totta kai joulunaikaan on tullut herkuteltua myös suklaalla, ehkäpä vähän liiankin kanssa...



 Kynttilät kuuluvat myös jouluun, niiden hämyisässä valossa on niin tunnelmallista!


Stellakin sai oman joulukuusen, tosin syötäväksi:


Toki jouluna kuuluu myös rentoutua:



Monsterit ovat myös nauttineet joululomasta, kun on kunnolla aikaa löhöillä ja ulkoilla!



Minimonsteri Rukka on viettänyt ensimmäistä jouluaan. Jouluvillapaidasta se ei pitänyt yhtään, mutta jouluherkuista se on nauttinut kyllä!

Ihania lahjoja sain myös runsain määrin ja olen ylensyönyt itseni ähkyyn useasti. Kerrassaan ihana joulu!

Vaikka joulu jatkuukin loppiaiseen asti, pikku hiljaa on aika kääntää katse tulevaan vuoteen. Täällä ainakin alkaa uudenvuoden jälkeen perinteinen laihis!

Hyvää joulun jatkoa Kinkkiksen lukijoille, tavataan vielä tämän joulun tiimoilta!

lauantai 23. joulukuuta 2017

Have Yourself a Merry Little Christmas

Kello käy puoltayötä, mutta sain kuin sainkin jouluvalmistelut tehtyä! Nyt saa joulu tulla! Tiukille se veti, mutta nyt on joulusiivo tehty ja joululakanat vuoteessa...


Ehdin kuin ehdinkin saaristolaisleipää leipomaan ja nyt on mummolle ja papalle pakattu leipä viemisiksi huomenna!


Kuusikin on kannettu tupaan ja koristeltu. Kuusi on taas ihka oikea metsäkuusi isän metsästä.







Rukka tietenkin auttoi kuusen koristelussa!


Nyt on ihana käpertyä tunnelmavalojen ja kynttilöiden loisteessa joulunviettoon.



 Oikein hyvää joulua ihan jokaiselle!


keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Rekehen, rekehen, joutuin matkaamaan!

Syksyllä mukaani tarttui neljällä eurolla kirpputorilta tällainen pieni reki:



Todella kaunis reki muuten, mutta olihan tuo sininen väri ihan hirveä. Niinpä kevyt hionta ja vähän maalia päälle. Tällä kertaa päädyin harmaaseen väriin, vaikka se mielestäni yleensä on ihan liian hillitty. Koristeeksi halusin vähän punaista, joten liimasin alareunaan punaista koristenauhaa ja laitoin kulkusia koristeeksi. Äiti kävi Euronkankaasta ostamassa keinoturkista "lampaankarvaksi" rekeen.






 Ihanaiset minimonsterit saivat toimia rekimalleina!





Jouluun on enää muutama päivä ja oikein hirvittää, miten paljon on vielä tekemättä. Tänä vuonna joulunalusaika oli pentujen takia niin kiireistä, etten ehtinyt laittaa joulua niin paljon, kuin yleensä. Tänä vuonna joulupöytään tulee kaupan laatikot ja jääpä saaristolaislimppukin leipomatta, mutta ihan kaikkea ei vaan yksinkertaisesti ehdi, ja tulee se joulu vähemmälläkin. Jouluksi teen vain vähän perusteellisemman perussiivouksen, mutta komerot jäävät siivoamatta. Jos siltä tuntuu, siivoilen niitä välipäivinä, kun on aikaa, mutta tuskin on. Välipäivinä minulla on vapaata töistä ja aion viettää sen koirien ja hevosen kanssa, ja ennen kaikkea leväten! Olen ollut nyt ihan hurjan väsynyt, kun kiirettä pitää niin töissä kuin kotona.

Myös muutama joululahja on vielä hankkimatta, mikä vähän hirvittää, mutta toisaalta: monessa paikkaa alennusmynnit alkavat jo muutamaa päivää ennen joulua, joten alemyyntejä ehtii hyödyntää vielä näiden muutaman lahjan osalta.

Kiireistä huolimatta mukavia viimeisiä joulunaluspäiviä kaikille!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Kolmekymppiset ja arvonnan voittaja

Täytin kaksi viikkoa sitten kolmekymmentä, mutta en ehtinyt juhlia aikaisemmin pentujen takia. Tai olisihan sitä ehtinyt, mutta halusin viettää kaiken liikenevän ajan pentujen kanssa. Nyt niiden lennettyä pois pesästä oli hyvä hetki viettää pienimuoiset kolmekymppiset ystävien kanssa. Koska tänä vuonna jäi myös kaikki pikkujoulut väliin, juhlittiin pikkujouluteemalla.




Koska syöminen on tärkeä osa juhlia, oli tarjolla mozzarella-pestopastasalaattia, sienisalaattia, savulohihyrriä, mozzarella-kirsikkatomaattipiirakkaa, vegaaninen suklaakakku, Daim-pipareita (jotka eivät kyllä jostain syystä onnistuneet yhtä hyvin kun aikaisemmin) sekä ystäväni tekemiä mokkapaloja tuorejuustokuorrutteella. Ja tietenkin boolia!


Ohjelmassa oli myös Haluatko Joulunääriksi -visa, joka tuntui olevan melko kinkkinen. Voittajakin kuitenkin löytyi, ja hän sai palkinnoksi suklaaglögiä ja piparikorvikset.



Ihania lahjojakin sain! Kuoharia sain lahjaksi pullotolkulla ja sitä kyllä juotiinkin pullotolkulla :D Täytyy sanoa, että vanhuus ei tule yksin, vieläkin väsyttää. Toisaalta univelka oli melkoinen jo ennen  juhlia ja harvoin alkoholin nauttiminen parantaa tilannetta. Mutta kerrankos sitä vain täyttää 30! Tästä lähtien lukuhan alkaa pienentyä ja ensi vuonna täytän taas 29...

Oli hauskat juhlat, kiitos kaikille mukana olleille! <3

Eilen päättyi Kinkkiksen korvisarvonta, ja piskuinen Rukka toimi onnettarena! 


Voiton vei tällä kertaa Raila! Sinulle on sähköpostia :)

Enää alle viikko jouluun! Ihanaa joulunalusviikkoa kaikille!


perjantai 15. joulukuuta 2017

Ultimaattinen joulumässy: Piparkakkutaikinajäätelö kinuskilla ja suolapähkinöillä

Koska kukaan kaupallinen toimija ei ole ollut niin fiksu, että olisi tehnyt kunnon piparkakkutaikinajäätelön markkinoille, täytyy se tehdä itse! Viime vuonna kokeilin jo vaniljajäätelöä ja piparkakkutaikinaa, mutta viime viikonloppuna tuunasin tämän herkun vielä ihan uudelle tasolle.


Piparkakkutaikinajäätelö kinuskilla ja suolapähkinöillä

Vaniljajäätelöä
Piparkakkutaikinaa (siis paistamatonta taikinaa)
kinuskikastiketta
suolapähkinöitä

Laita jäätelökulhoon sopiva määrä vaniljajäätelöä ja nypi sekaan piparkakkutaikinaa. Ripottele päälle suolapähkinöitä ja kaada lopuksi päälle reilusti kinuskikastiketta. Nauti!

Tämä oli niin hyvää! Kinuskikastike ja suolaiset pähkinät kruunaavat piparkakkutaikinan maun. Tämä menee ehdottomasti jatkoon!


Herkullista viikonloppua kaikille!

Ps. Muista myös Kinkkiksen arvonta!

torstai 14. joulukuuta 2017

Piparinen arvonta!

Koska joulu on antamisen aikaa, haluan järjestää blogissa pienen pika-arvonnan!


Pistetäänpäs siis arpoen piparikorvikset, ja koska on kiva antaa kaverille kanssa, laitetaan samaan pakettiin kaksi paria! Korvisten koukut ovat nikkelittömät.

Jotta saadaan korvikset jouluksi perille, osallistumisaikaa on sunnuntaihin 17.12. klo 20 asti.
Osallistua voit kommentoimalla tätä postausta, tykkäämällä Kinkkiksestä Facebookissa ja/tai liittymällä lukijaksi!

Kommentoimalla postausta saat yhden arvan. Jos lisäksi tykkäät Kinkkiksestä Facebookissa, saat kaksi arpaa. Kolmannen arvan saat vielä olemalla blogin lukija tai liittymällä sellaiseksi! (Liittyä voit oikeassa reunapalkissa olevasta LUE-painikkeesta Kännykällä selatessa sitä ei näy, mutta valitse sivun alareunasta "Näytä työpöytäversio", niin saat painikkeen näkyviin).

Anonyymit kommentoijat jättäkää myös sähköpostiosoite, jotta saadaan korvikset perille :)

Onnea arvontaan!

tiistai 12. joulukuuta 2017

Minimonsterimainen joulukortti!

Ihan alkuun pahoittelen viikon blogihiljaisuutta. Minimonsterit ja hevonen ovat pitäneet minut niin kiireisenä, ettei blogille yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Vaikka joulu on kohta jo ovella, omat kiireeni vähän helpottavat minimonstereiden lähdettyä torstaina uusiin koteihin (NYYH!!!) joten toivottavasti blogillekin jää enemmän aikaa. No, asiaan...

Tiukille meni taas joulukorttien väkertäminen kun tänään ne pitää saada jo postiin ja eilen sain valmiiksi! Joka vuosi teen viitisentoista korttia, joista postissa menee kourallinen ja muut annan käteen tai käyn viemässä postilaatikkoon lenkillä tai työmatkan varrella. Tänä vuonna tiesin jo alkuvuodesta, että haluan joulukorttiin kuvan pennuista, mikäli niitä tulee. Eipä ollut ihan helppo homma kuvata neljää vilkasta pentua! Kuva onnistuikin vasta, kun ne nukahtivat...


Kortit teen joka vuosi itse, mikäli vaan aika riittää. Niinpä taas tulostin laulamaan! Päätin myös jo alkuvuodesta, että tänä vuonna teen kortit siniseen pohjaan Suomi 100 -hengessä.


Melko yksinkertainen kortti tuli, mutta ihanat minimonsterit eivät enempää krumeluureja kaipaa!


Korttiin laitettiin tietysti myös uuden perheenjäsenen Rukan nimi, se kun jää meitä ilahduttamaan muiden minimonstereiden lähdettyä.

Tähän loppuun vielä pienen budjetin jouluaskarteluvinkki: joulukorttitarpeet kannattaa ostaa joulun jälkeen alennuksesta, niin minäkin aina teen... :)

Eläinaiheisia kortteja on tullut lähetettyä aikaisempinakin vuosina:

Joulukunkku Jenson!

 Jepen ja Emman jouluriemua.


Ihana edesmennyt suomenhevostammani Veera eli Rukka, jonka mukaan eräs Emman pennuista sai nimensä. Sillä on isot saappaat täytettävänä <3

Ulkona tupruttaakin ihanasti juuri nyt lunta ja varovaisesti toivon, että se pysyisi maassa jouluun asti. Ihanan lumista viikkoa kaikille!