lauantai 24. marraskuuta 2018

Netflixin joulusakkaa: Joulu Vuoristomaisemissa ja 48 joulutoivetta

Huoh, ilmeisesti loistavan jouluelokuvan tekeminen on jotenkin supervaikeaa, sillä en muista yhtään loistavaa tulleen sitten Yksin Kotona ykkösen ja kakkosen, Grinchin, Holidayn ja Elfin. Netflixistä löytyy joululeffoja useampikin ja taas tuli katsastettua niistä kaksi - no, ainakin suurimmaksi osaksi. Osaksi uni vei voiton.


Joulu vuorimaisemissa

Joulu vuorimaisemissa on Netflixin tämän vuoden lisäyksiä. Elokuvassa liiketoimissaan epäonnistunut ravintolapäällikkö saa uutta mietittävää, kun ravintolaan saapuu uusi, komea kokki. Ja kyllä, juoni oli tässä! Varmaan voitte arvata, miten elokuva etenee ja päättyy. Plussaa tämä elokuva saa kyllä niistä ihanista vuorimaisemista ja siitä, etteivät näyttelijät ole aivan luokattoman huonoja. Kaksi joulutähteä viidestä, sillä, voi kyllä, on olemassa paljon huonompiakin!



48 joulutoivetta

48 joulutoivetta kuuluu ehdottomasti niihin vielä huonompiin. Elokuvassa kaikki pikkukaupungin 48 joulutoivetta palavat poroksi, ja pohjoisnavalta lähtee kaksi tonttua kaupunkiin selvittämään toiveita. Näin elokuva alkaa, mutta en valitettavasti osaa sanoa sen lopusta mitään, sillä nukahdin jossain vaiheessa, ja heräsin vasta lopputekstien vieriessä ruudussa. Elokuva vaikutti kuitenkin niin huonolta, etten lähtenyt enää kelaamaan alkuun. Olettaisin kuitenkin, että kaikki toiveet varmaan toteutuivat. Tälle alle kaksi tähteä viidestä...

Jouluelokuvana menee yleensä sellainen vähän heppoisemmallakin juonella varustettu hömppä, mutta kyllä nämä Netflixin viimeaikaiset lisäykset ovat olleet ihan pohjanoteerauksia. Mutta! Netflixiin on tällä viikolla ilmestynyt uusi joululeffa, The Christmas Chronicles, jossa on mukana mm. samoja tekijöitä kuin Yksin Kotona -elokuvassa! Siltä odotan siis suuria, jospa se tulisi nyt viikonlopun aikana vielä katsottua!


Ihanaa viikonloppua kaikille!



2 kommenttia:

  1. Ihan samoja fiiliksiä olen käynyt läpi joululeffojen parissa! Tuntuu että tekijät vain kilpailevat sillä, kellä on siirappisin ja ennalta-arvattavin juoni, ja teennäisimmät näyttelijät :D Peukut pystyssä että tuo The Christmas Chronicles olisi hieman parempi, omallakin katselulistalla seuraavana.

    VastaaPoista