torstai 15. marraskuuta 2018

Flying Tigerin joulua

Näin erässä Facebookin jouluryhmässä ihania yksisarvisaiheisia joulukoristeita, ja kuvan postaaja kertoi niiden olleen ostetun Flying Tigeristä. Niinpä kiisin sinne äkkiä, minunkin oli pakko saada yksisarviskoristeita!




























Pettymys oli kuitenkin suuri: koristeet näyttivät juuri siltä, mitä olivatkin, eli halvoilta ja huonolaatuisilta. Hileet putoilivat ja Kiina-muovi loisti metrien päähän. Nämä yksisarviskoristeet jäivät siis kauppaan.

Tigerista löytyi vaikka mitä jouluista:


Joulupallokranssejakin siellä oli, mutta on pakko sanoa, että omatekemät ovat kauniimpia.


Jouluaiheinen teemuki oli ihanan suuri ja olisi varmaan lähtenyt mukaan, ellei minulla olisi jo joulumukeja riittämiin. Ihania kannellisia pillimukejakin oli, vaikka pikkujouluboolia varten! (Jätin muuten tänä vuonna firman pikkujoulut väliin, koska risteileminen ei innostanut. Niinpä luvassa ei olekaan tälle vuodelle yksiäkään pikkujouluja!)

 Joulukoirissa ei valitettavasti ollut russeliaihetta :(


Näillä servettien jouluttajilla on selvästi pikkujoulujen jälkeinen krapula!



Hyviä uutisia parrakkaille tyypeille! Myös partaan saa luotua nyt vaivattomasti joulutunnelmaa.

Vaikka Tigerin tuotteet pääosin ovatkin Kiinan-kuraa, lähti sieltä kuitenkin jotain mukaankin!


Santa Stop Here -kyltillä varmistamme, ettei joulupukki unohda meitä!



Tämä kahden euron koriste oli niin kaunis, että lähti mukaan vaikka sininen ei olekaan meidän kotimme joulun väri. Samaa koristetta olisi ollut myös valkoisena, mutta siihen oli liimattu paljetteja aivan vinoon ja suurin osa hileistä oli jo pudonnutkin.


Karkkikeppiviiri on ihanan pirteä! Se on tehty pahvista.


Tätä ihanaa nauhaa lähti mukaan jopa neljä rullaa! Pääsin jo käyttämäänkin karkkikeppinauhaa, sillä siskoni on syntynyt marraskuussa ja lahja oli tänä vuonna jouluaiheinen (kuten korttikin).






































Tigerin reissulla tuli poikettua myös H&M:ssä, jossa sielläkin oli vaikka mitä jouluista:





Mitään ei kuitenkaan lähtenyt sieltä mukaan, vaikka mm. joulukorvikset ihania ovatkin. Olen kuitenkin koittanut nyt tietoisesti vähentää kaikenlaisen krääsän ostelua ja jotain ostaessani mietin, että tulenko käyttämään sitä useamminkin kuin kerran.


Joulupukki matkaan jo käy ja Rukka ei aio tulla unohdetuksi!

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Tigerissä tulee käytyä usein, mutta tosi harvoin ostan sieltä kuitenkaan mitään. Paljon sielä toki on kaikkea, mutta ei vaan yleensä mitään, mitä tarvitsisin :D Kivoja löytöjä kuitenkin teit <3 Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista