perjantai 30. joulukuuta 2016

Jouluruuanjämien jatkojalostusta

Jos jääkaapista vielä löytyy jotain jouluruokaa, tulee se varmaan jo korvistakin ulos. Ainakin minulla! Mutta jos jotain inhoan, niin ruuan roskiin heittämistä. Niinpä tuunasin jämägraavilohesta lohipiirakan, porkkanalaatikosta sämpylöitä ja juustojen ja hedelmien jämät väsäsin salaatiksi.



Lohipiirakan tein valmiista Myllyn Parhaan pyöreästä piirakkataikinasta, ja ohjekin on pakkauksen kyljestä.

Lohipiirakka

1 kpl pyöreä piirakkataikina suolaiseen leivontaan

Täyte:

200 g kylmäsavulohta (tai graavilohta) suikaleina
150 g juustoraastetta
2 munaa
1 dl ranskankermaa
100 g paprikatuorejuustoa
1 tl sitruunapippuria
tuoretta tilliä
1 paprika suikaleina

Painele sulanut piirakkataikina vuuan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle lohisuikaleet ja juustoraaste. Sekoita munat, ranskankerma, tuorejuusto ja mausteet ja levitä seos vuokaan. Asettele päälle paprikasuikaleet ja paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 35 minuuttia.




Porkkanalaatikko-sämpylät

2,5 dl vettä
25 g hiivaa tai puoli pussia kuivahiivaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
n. 6-8 dl hiivaleipä- tai sämpyläjauhoja
2 rkl öljyä
Porkkanalaatikon jämät

1. Ota joululaatikon jämä huoneenlämpöön lämpenemään. 
2.Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Lisää suola ja sokeri ja sekoita. Lisää yli puolet jauhoista.
3. Alusta taikinaa käsin ja lisää jauhoja vähitellen.
4. Lisää öljy ja joululaatikon jämä.
5. Lisää jauhoja ja alusta taikinaa kunnes se alkaa irrota kulhon reunoista ja kädestä.
6. Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa tunnin verran.
7. Vaivaa kohonnut taikina ja muotoile siitä sämpylöitä. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Anna sämpylöiden kohota vielä leivinliinan alla sen aikaa, kun uuni lämpiää.
8. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Porkkanalaatikko antoi näille sämpylöille ihanan samettisen maun! Superhyviä sämpylöitä tuli!

Salaattiin laitoin jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, omenaa ja ruskajuustoa kuutioina sekä punasipulia. Sinne upposi vielä hyvin juustonjämät ja hyvältä maistui!



Monsterit ovat nauttineet joululomasta kovin, vaikka kelit eivät ole olleetkaan suotuisat vaan kurjan kuraiset. Mutta kurassa riehumisen jälkeen on hyvä mennä pesulle ja käpertyä sen jälkeen päikkäreille.


Mukavaa loppuvuotta kaikille!

5 kommenttia:

  1. Hyviä ideoita!
    Nuo porkkanasämpylätkin näyttää niin hyviltä, että tekisi heti mieli maistaa.😀
    Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvin käytetty kaikki hyödyksi. Mukavaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  3. On hyviä ideoita! Meilläkin jouluruoat kesti aika pitkään. Täytyy ehkä ensi vuonna tehdä pienemmät satsit :D
    Herkullisen näköisiä nuo sinun tuunaukset! :)

    VastaaPoista
  4. On hyviä ideoita! Meilläkin jouluruoat kesti aika pitkään. Täytyy ehkä ensi vuonna tehdä pienemmät satsit :D
    Herkullisen näköisiä nuo sinun tuunaukset! :)

    VastaaPoista