keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Olohuoneen jouluverhot

En sitten malttanut enää mieltäni, vaan pakkohan ne oli jo laittaa, siis jouluverhot olohuoneeseen! Nämä ovat onneksi melko "neutraalit", ettei näissä ole tonttukuvioita tai mitään. Mutta paikkasin tämän neutraaliuden sitten laittamalla joulutähden ikkunaan! ;)


Bongaatko joulukoirat kuvista?

Nämä verhot tilasin Jotexilta ja tykkään niistä kovin! Minulla ei ole ennen ollut jouluverhoja vaan olohuoneessa on ollut neutraalit valkoiset verhot ympäri vuoden. Oikeastaan ihan vain laiskuuttani, sillä vihaan silittämistä. Mutta nyt sitten repäisin ja olen repäisemisestä todella iloinen, sillä nämä tuovat ihanasti ryhtiä huoneeseen.

Verhotamppeina käytin valkoista pitsiä:



Tilasin Jotexilta myös pari tyynynpäällistä:



Nämä tyynynpäälliset ovat nättejä kuin mitkä, mutta täytyy sanoa, etteivät ne kyllä laadulla koreile. Kangas on todella ohutta, varsinkin tuossa "It's the most wonderful time of the year" -tekstillä olevassa.

Sohvapöytäkin sai joulunpunaisen liinan, mutta tähän on etsittävä joku toinen, kun tämä on eri punaisen sävyä kuin verhoissa.

Tiedättehän, kun Amerikassa ja Briteissä on Ugly Christmas Sweater -perinne? Joulukoiratkin saivat eilen omat Ugly Christmas Sweaterinsa!



Vielä vähän lähikuvaa:


Nämä veikeät villapaidat löytyivät Mustista ja Mirristä. Toivottavasti vielä tulisi pikkupakkasia ennen joulua, että olisi näille käyttöä!
 
 Lumi sulaa täällä Kanta-Hämeessä jo kovaa vauhtia :( Huomiseksi ja ylihuomiseksi on luvattu vesisadetta, joten lumet taitavat lähteä nopsaan. Kurja juttu, oli niin jouluisen kaunista kun oli pieni hanki.

Tästä huolimatta mukavaa loppuviikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Eikä...vähänkö söpöjä "joulukoiria"!😍
    IHANAT!❤️❤️

    Hienot jouluverhot ja tyynynpäälliset!
    Niin jouluista jo siellä!
    Täällä on satanut vettä. Lumesta ei enää tietoakaan.

    Ihanaa keskiviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :) Toivotaan, että vielä tulisi lunta ennen joulua!

      Poista
  2. Joulukoirat on ihanat! <3 Kauniit verhot ja tyynyliinat! Minäkin oon nyt vasta innostunut joulutekstiileistä, mutta hurahdinkin sit täysin :D Mukavaa keskiviikko iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat verhot! Mulla on kans aina ollut läpi vuoden samat verhot mutta nyt tänä vuonna niin haluisin jotkut punaiset jouluverhot, mutta ei oo vielä osunut eteen kivoja ja hyvän hintasia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa tuo Jotex, siellä oli paljon erilaisia ja edullisia :)

      Poista
  4. Ihanan jouluista tulikin. Meillä vielä itärajalla on lunta, räntää kyllä satanut koko päivän.

    VastaaPoista
  5. Voi miten makeet neuleet koiruuksilla! Ja kivat verhot ♥ Mä noita tyynynpäällisiä katsoin itsekin mutten tilannut kun meillä on nyt sisustus niin kesken.

    VastaaPoista