Tervetuloa Kinkkiksen joulun 2020 pariin! Paljon onkin ehtinyt muuttua sitten viime joulun, sillä olemme koirien, hevosen ja ponin kanssa muuttaneet!
Meidän uusi koti sijaitsee Janakkalassa. Syy muuttoon oli se, että halusin hevoset omaan pihaan. Muuten en olisi ikinä voinut muuttaa pois entisestä, ihanasta kodistani. Lisää taustoista voit lukea täältä: http://jenninkinkkuelamaa.blogspot.com/2019/11/miksi-tana-vuonna-ei-voi-jouluttaa-ihan.html
Sain kuin sainkin siis entisen kotini myytyä, ja toukokuussa muutimme koirien kanssa Janakkalaan. Hevoseni ja ponini muuttivat kuukautta myöhemmin.
Kesä ja oikeastaan syksykin menivät talliremonttia tehdessä ja siksi en ole ehtinyt vielä juurikaan jouluakaan laittaa, vielä. Onneksi on vasta lokakuu, ja vielä ehtii hyvin! En ole kauheasti ehtinyt vielä tekemään talossa remonttia, ja se on osasyy myös siihen, miksei ole tullut kauheammin vielä laitettua joulua tai edes poltettu kynttilöitä. En vielä oikein tunne uutta kotia kodikseni, sillä se ei ole pinnoiltaan minun näköiseni ja haluaisinkin remontoida pintoja, mutta en ole kauheasti ehtinyt. Viime viikonloppuna sain aloitettua maalaamisen sisällä, jospa sen myötä inspiroituisin laittamaan myös joulua!
Hevostallin remonttiin onkin kulunut hirveästi euroja ja työtunteja. Lisää siitä voit lukea hevosblogini Pallurablogin puolelta.
Valot olen sentään saanut laitettua tallin seinään, ja voi jessus että ne olivat kauniit toissapäivänä sataneen ensilumen kanssa!
Maisemat maalla ovat muutenkin melko hulppeat, tässä kuva lauantain pakkasaamulta:
Muutamana aamuna on nyt ollut lunta, ja kaikki on kyllä ollut todella kaunista! Mutta harmillisesti lumi on jo sulanut pois, ja tänään alkoi sadekausi. Jouluvalot olen saanut laitettua jo kuistillekin, ja ne ovatkin ihanat! Sisällä minulla ei juurikaan vielä ole kausivaloja, mutta kaikki aikanaan...
Meillä on Kanta-Hämeessä maskisuositus voimassa, ja totesin tuossa muutama viikko sitten, että jos kerran maskia on pidettävä, se saa luvan olla hieno! Tilasinkin osoitteesta http://www.puzzukkapuoti.fi kaksi kangasmaskia, joista toinen on ihana joulumaski!
Käsityötaitoni eivät todellakaan riittäisi maskien ompelemiseen, joten mielelläni tuin suomalaista pienyrittäjää ja tilasin sellaiselta maskit. Minulta muuten löytyy jouluiset keittiöverhot tällä samalla kuosilla!
Nyt, kun joulu alkaa lähestyä, kaipaan vanhaa kotiani todella paljon. Olin remontoinut sen niin omannäköisekseni, ja joulu siellä oli aina niin tunnelmallinen. Mutta rakastan myös uutta kotiani, on niin ihanaa kun hevoset ovat omassa pihassa ja viihdyn maalla todella hyvin. Luulenkin, että jahka saan laitettua uutta kotia omannäköiseksi, kaipuu vanhaa kotia kohtaan hiipuu pikkuhiljaa.
Ihanaa alkanutta joulunodotusta kaikille! Pyrin tänne päivittelemään uuden kodin joulukuulumisia.
Tervetuloa, joulu 2020!
Ihana, rauhallinen paikka sulla on. Joulu tulee sinnekin, tänä vuonna erilaisena, uusine askareineen. Kodista tulee sun näköises, pikku hiljaa suurella sydänmellä
VastaaPoistaKiitos! Niinhän siitä tulee, ja tässä on koko loppuelämä aikaa :)
PoistaOnpa kiva kun olet kirjoitellut taas tänne joulublogin puolelle! Joka vuosi lueskelen kirjoituksiasi :) Kauniin näköistä on uudessa kotipaikassasi. Varmasti kovasti hommaa edessä, mutta onneksi joulu tulee siitäkin huolimatta :) Jouluisia maskeja olen etsiskellyt, mutta en vielä löytänyt. Pitääpä kurkata tuo linkkaamasi. Ihanaista joulun odotusta!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentistasi ja ihanaa joulun odotusta myös sinulle! :)
Poista