keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Miksi tänä vuonna ei voi jouluttaa ihan täysillä?

Yleensä minulla on tässä vaiheessa jo jouluverhot ja -tähdet ikkunoissa, joulutyynynpäälliset esillä, hyasintteja tuomassa tuoksua... Tänä vuonna jouluni tulee olemaan huomattavasti hillitympi. Mutta miksi?

Syy on yksinkertainen: taloni on myynnissä, ja esittelyjä varten olen minimoinut kaiken esillä olevan tavaran, jotta huoneet eivät näytä niin ahtailta.

Miksikö ihana taloni on myynnissä? Olen tehnyt tarjouksen toisesta talosta, johon saisin hevoseni omaan pihaan. Olen etsinyt tällaista taloa jo lähes vuoden, ja nyt kun se tuli vastaan, oli pakko tarttua tilaisuuteen. Ostotarjoukseni on hyväksytty, mutta se oli ehdollinen: jos en saa omaa taloani myytyä helmikuun loppuun mennessä, uudestakaan ei tule kauppaa. Tai no, uudesta ja uudesta; tuleva (toivottavasti) taloni on nykyistä vielä hieman vanhempi.

Joulua aion kyllä laittaa tänäkin vuonna, mutta hieman maltillisemmin. Talossani on ollut jo muutama esittely ja niitä jatketaan niin kauan, kun kiinnostusta on. On todella haikeaa lähteä nykyisestä talostani, sillä rakastan sitä niin. Olen remontoinut sitä rakkaudella ja viihtynyt todella hyvin. Talossani on syntynyt lukuisia ihania muistoja. Joku saa tästä niin ihanan kodin!

Tässä vähän muistoja menneiden vuosien joulueleganssista:











Tänä vuonna ainakin jouluverhot ovat vaaleasävyisemmät, jotta huoneisiin pääsisi mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Siis niin paljon, kun sitä näin marras-joulukuun taitteessa on tarjolla...



 Vaikka tuntuukin todella haikealta, on sitten uudessa kodissa myös kivoja juttuja joulua ajatellen (ja toki muutenkin). Aattoaamu alkaa sillä, että saan hipsiä talliin ruokkimaan hevosia ja aattoilta päättyy siihen, kun kuuntelen tallissa hevosten tyytyväistä rouskutusta. Glögit voi nauttia suurella kuistilla ja joulusauna saunotaan tunnelmallisessa pihasaunassa.

Aika menee niin nopeasti, että sunnuntainahan on jo joulukuu! Korkea aika siis laittaa vähän, siis vähän, joulua esille. Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat pian talon myytyä ja kaupat toteutuvat! Ihanan jouluisia, tunnelmallisia kuvia ♥
    Kivaa keskiviikkoa:)

    VastaaPoista
  2. Voi että, ison asian äärellä olet! :) Onnea talon myyntiin ja mielenkiinnolla jään odottamaan millaista ihanaa uudessa talossasi loihdit. Hillittyä joulua ;)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä, kuinka käy. Vielä ei ainakaan ole talo mennyt kaupaksi, mutta reilun viikonhan se vasta on myynnissä ollutkin :)

      Poista
  3. Löysin blogisi Sarin kotona blogin kautta. Toivottavasti saat talosi pian myytyä.
    Sinulla on kauniita joulukuvia. Liityin lukijaksi blogiisi.
    Minulla on myös blogi: pirrenblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Onnea talon myyntiin! Hienoa sitten omassa pihassa kävellä talliin hoitamaan toimet ja säästää aikaa valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajansäästöstä en tiedä :D Todennäköisesti se aika menee sitten paikkojen hoitamiseen, mutta väliäkö tuolla, kun silloin on kuitenkin kotona :)

      Poista