lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta!

Tervemenoa 2016 ja tervetuloa 2017!



Oma vuodenvaihteeni menee kotosalla rauhaksiin monstereiden kanssa. Jeppe pelkää pauketta, joten on paikallaan olla kotona sen turvana.

 Onnea ja menestystä ja kaikkea hyvää Kinkkiksen lukijoille vuodelle 2017!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Jouluruuanjämien jatkojalostusta

Jos jääkaapista vielä löytyy jotain jouluruokaa, tulee se varmaan jo korvistakin ulos. Ainakin minulla! Mutta jos jotain inhoan, niin ruuan roskiin heittämistä. Niinpä tuunasin jämägraavilohesta lohipiirakan, porkkanalaatikosta sämpylöitä ja juustojen ja hedelmien jämät väsäsin salaatiksi.



Lohipiirakan tein valmiista Myllyn Parhaan pyöreästä piirakkataikinasta, ja ohjekin on pakkauksen kyljestä.

Lohipiirakka

1 kpl pyöreä piirakkataikina suolaiseen leivontaan

Täyte:

200 g kylmäsavulohta (tai graavilohta) suikaleina
150 g juustoraastetta
2 munaa
1 dl ranskankermaa
100 g paprikatuorejuustoa
1 tl sitruunapippuria
tuoretta tilliä
1 paprika suikaleina

Painele sulanut piirakkataikina vuuan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle lohisuikaleet ja juustoraaste. Sekoita munat, ranskankerma, tuorejuusto ja mausteet ja levitä seos vuokaan. Asettele päälle paprikasuikaleet ja paista 200-asteisen uunin alatasolla n. 35 minuuttia.




Porkkanalaatikko-sämpylät

2,5 dl vettä
25 g hiivaa tai puoli pussia kuivahiivaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
n. 6-8 dl hiivaleipä- tai sämpyläjauhoja
2 rkl öljyä
Porkkanalaatikon jämät

1. Ota joululaatikon jämä huoneenlämpöön lämpenemään. 
2.Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Lisää suola ja sokeri ja sekoita. Lisää yli puolet jauhoista.
3. Alusta taikinaa käsin ja lisää jauhoja vähitellen.
4. Lisää öljy ja joululaatikon jämä.
5. Lisää jauhoja ja alusta taikinaa kunnes se alkaa irrota kulhon reunoista ja kädestä.
6. Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa tunnin verran.
7. Vaivaa kohonnut taikina ja muotoile siitä sämpylöitä. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Anna sämpylöiden kohota vielä leivinliinan alla sen aikaa, kun uuni lämpiää.
8. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Porkkanalaatikko antoi näille sämpylöille ihanan samettisen maun! Superhyviä sämpylöitä tuli!

Salaattiin laitoin jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, omenaa ja ruskajuustoa kuutioina sekä punasipulia. Sinne upposi vielä hyvin juustonjämät ja hyvältä maistui!



Monsterit ovat nauttineet joululomasta kovin, vaikka kelit eivät ole olleetkaan suotuisat vaan kurjan kuraiset. Mutta kurassa riehumisen jälkeen on hyvä mennä pesulle ja käpertyä sen jälkeen päikkäreille.


Mukavaa loppuvuotta kaikille!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulunviettoa

Niin ne joulunpyhät vierähtivät taas aivan liian nopeasti! Olin vielä kovin voimaton kipeänä olon jäljiltä, enkä jaksanut ihan kaikkea tehdä, mitä olisin halunnut. Mutta mukava joulu oli näinkin. Meillä oli jouluaattoa viettämässä äitini, pikkusiskoni ja heidän kolme koiraansa.

Keli ei ollut kauhean jouluinen, vettä satoi kaatamalla ja tuuli oli niin kova, etten saanut ulos kuin muutaman kynttilän lyhtyihin sytytettyä. Onneksi sisällä oli lämmin tunnelma! Jokseenkin tuntui kohtalon ivalta, että tänään, 27. päivä, kun pyhät ovat ohi, satoi sen verran lunta, että maa on nyt hennon valkoisena...


Onnistuin aattona vielä juuri ennen hautausmaalle lähtöä lyömään pääni keittiön lokerikon kulmaan niin, että siitä tuli verta. Päivystysreissu ei kuitenkaan houkuttanut, joten kävin hautausmaakeikan ja kaupassakin vielä pää verta vuotaen :D No, tuo reikäkin oli sen mallinen, ettei sitä olisi tikattua varmaankaan saanut. Jousauna oli vähän haastavaa, kun en uskaltanut kastella päätä, mutta onneksi illalla vihdoin veren tihkuminen haavasta hyytyi.




 Meillä ei ollut kinkkua laisinkaan, kun minä ja pikkusisko emme syö lihaa lainkaan eikä äitikään sitä niin kaivannut. Jälkiruokana oli perinteiseen tapaan Marianne-jäädyke.




Joulupöytään halusin punaisia ruusuja. Niin väsynyt tosin olin, etten jaksanut joulupöytäliinaa enää silittää. Vaan tuli se joulu ilmankin!



Lahjojakin tuli taas vaikka muille jakaa, ilmeisesti olin ollut taas tosi kiltti! Äiti ja pikkusisko lähtivät kotiin aattona vähän ennen kymmentä, ja minä ajattelin vielä katsoa jonkun jouluelokuvan, mutta kuinka ollakaan, nukahdin kymmenen maissa sohvalle ja heräsin siitä puoli kahden maissa sen verran, että siirryin sänkyyn nukkumaan. Joulupäivä menikin sitten melkeipä nukkuessa, muutaman jouluelokuvan katsoin, muuta en jaksanut. Tapaninpäivänä kävin ratsastamassa ja siskolla pelailemassa lautapelejä, ja sitten ne pyhät jo olivatkin ohi, aivan liian nopeasti!

Minulla on onneksi välipäivät töistä vapaata, joten saa vielä vähän latailla akkuja ja jos sitä ehtisi vähän alennusmyynneissäkin pyörähtää.



Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

lauantai 24. joulukuuta 2016

Tule joulu kultainen

Flunssa hellitti sen verran, että sain kuin sainkin aatonaattona tehtyä pienen joulusiivon ja kuusen tuotua sisälle. Nyt on hyvä rauhoittua joulunviettoon!








Joulukoirien kanssa haluamme toivottaa teille kaikille oikein hyvää joulua!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kolme yötä jouluun on...

Joulu on jo melkein ovella! Tietenkin, koska minulla on vielä miljoona asiaa tekemättä, flunssa päätti juuri nyt sitten iskeä minuun. Eilen olo oli kuin jyrän alle jääneellä ja illalla oli lämpöäkin. Mutta ehkäpä tämä on vain joku pikaflunssa, sillä olo on tänään jo paljon parempi. Toivotaan!

Kuistikin on saanut jouluisen ilmeen, sillä se toivottaa lauantaina joulunviettäjät ensimmäisinä tervetulleiksi.





 Kuistin lyhdyissä on melko aidonnäköiset LED-tuikut. Nämä ostin Tokmannilta, ne toimivat ajastimella ja ovat ihan ulkokäyttöön tarkoitetut. Yli kymmenen asteen pakkasella nämä kyllä hyytyvät, mutta siihen asti toimivat ihan hyvin. Oikeita kynttilöitä en uskalla kuistilla polttaa, ellen ole vahtimassa.




Kynnysmatotkin ovat vaihtuneet jouluisiin. Pitkään näitä säästelin, etteivät ole aivan ravassa joulun tullen. Meille tulee musta joulu :( Ulkona lähes kaikki lumi on sulanut ja jouluaaton ennuste näyttää tällä hetkellä räntäsadetta. Mutta minkäs tuolle mahtaa.

Vielä pitäisi leipoa saaristolaisleipiä, tehdä pieni siivous, tuoda kuusi sisään ja koristella sekä ottaa monstereiden joulukuva ennen joulua. Toivottavasti flunssa hellittäisi, että ehtisin ja jaksaisin kaiken tehdä! Joko muilla on jouluvalmistelut hyvällä mallilla?

maanantai 19. joulukuuta 2016

Kuusenhaussa

Eilen käytiin isän, siskonpojan ja monstereiden kanssa hakemassa kuuset mökiltä. Harmittaa, etten tajunnut ottaa parempaa kameraa mukaan, sillä lumiset maisemat olivat upeita! Nyt ne ovat muisto vain, sillä täällä meillä on lämpöasteita ja vähäkin lumi sulaa kovaa vauhtia pois :( Mutta tässä vähän tunnelmia eiliseltä:




Monstereilla riitti tietenkin intoa ja vauhtia, kuten aina mökillä. 

Tällainen kuusi valittiin meille:


Se oli kauniin tasainen ja tuuhea, ja sopivan kokoinen. Meille ei kauhean suurta kuusta valitettavasti mahdu.


Järvi oli vielä hyvässä, kantavassa jäässä eilen. 



Loppupäivä sujuikin sitten laatikoita tehdessä ja joulusiivoa aloitellessa. Vielä olisi miljoona hommaa tekemättä!

Hyvää alkanutta jouluviikkoa kaikille!

perjantai 16. joulukuuta 2016

DIY: Joulukorttikuusi

Minulla on ollut joulukortit esillä aikaisemmin lähinnä läjässä jossain lipastonnurkalla. Joku vuosi ripustelin niitä pyykkipojilla naruun. Tänä vuonna halusin kuitenkin tehdä jonkun jutun, mihin ne saisi kunnolla esille. Päätin tehdä niille kuusen muotoon ripustimen.


Ei mikään hieno näin ilman kortteja :D Keräsin ulkoa muutaman oksan, pätkin sopivan pituisiksi ja kiinnitin nauhoilla toisiinsa. Nauhat ompelin kiinni, tuli siistimpi niin. Lisäsin vielä muutaman koristeen. Ensimmäisistä väleistä tuli kyllä hivenen liian pitkiä, saa nähdä tuleeko tätä vielä fiksailtua.


Mallailin vähän vanhoilla korteilla, sillä en ole vielä kovin montaa korttia saanut. Kyllä sen ehkä jotenkin kuuseksi käsittää, kun kortteja on enemmän :D Olisi kyllä pitänyt tehdä vähän lyhyemmät nauhat noihin.


Pyykkipojat olen ostanut viime joulun jälkeen alesta Prismasta. Pyykkipojilla kiinnitetyt kortit on helppo irrottaa ihailua varten, jos haluaa katsoa lähemmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!