keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Joko saa jouluttaa??

Jouluun on enää alle 100 päivää, joko saa jouluttaa?? No mitäpä sitä lupia kyselemään, silloin joulutetaan jos joulututtaa! Joululauluja olen kuunnellut jo elokuusta asti silloin tällöin (kannattaa muuten tsekata joululaululistani Spotifystä(klik!) ) ja viikonloppuna teki mieli katsoa vuoden ensimmäinen jouluelokuva. Koska olen katsonut jo kaikki Netflixin jouluelokuvat, aloin katsomaan Napapiirin pikajunaa DVD:ltä, mutta en pitänyt siitä, joten se jäi kesken.

Kotona ei ole vielä mitään jouluista, joten fiilistellään vähän viime joulua:





Ulkona alkaa tulla pimeä jo kahdeksan aikaan, joten kynttilöitä olen jo poltellut ahkerasti. Vielä ne ovat kesäisen pastellisävyisiä, mutta alkavat pikku hiljaa vaihtua jouluisen punavalkoisiin.

Yksi suurempi jouluaskartelu minulla onkin jo mielessä, ja ajattelinkin aloittaa sen jo hyvissä ajoin. Muuten luulen, että tänä vuonna mennään pitkälti vanhoilla koristeilla, sillä minulla on jälleen monta rautaa tulessa ja aion joulun suhteen ottaa iisisti. Fiilistelyn haluan kuitenkin aloittaa ajoissa, sillä se auttaa jaksamaan pitkän ja pimeän syksyn yli! Syksyn pimeys ja harmaus tuntuu muuten niin musertavalta, mutta kun alkaa jo odottaa joulua, se ei olekaan ihan niin kamalaa!

Tällä viikolla ajattelin viritellä vähän jo jotain tunnelmavaloja sisään. Ulkovalot saavat odottaa lokakuulle :D

Köntsien jouluriemua vuodelta 2018.

Joko muilla on jouluttelut aloitettu?

6 kommenttia:

  1. joulu on paras.ja ajoissa.ukkoni inhoaa kynttilöitä ja valoja,turhuutta.minä niitä sytyttelen,kärsiköön.

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä jo kanssa odoteltiin kovasti 100 päiväätä :). Ekat joulutortut ja glögit maisteltu pipareineen, uuniriisipuurokin herkuteltu ja sukkapuikot kilisee kovaa vauhtia pukinkonttia varten <3. Ihan parhautta kun joulublogit alkavat heräilemään pikkuhiljaa, hyggeilyä joulukirjojen ja lehtien parissa (onneks on kumpiakin isot vinot pinot ja kirppareilta haalitaan lisää!). Tervetuloa myös HYGGE -Tunnelmointia ja mielenrauhaa <3 -faceryhmään fiilistelemään! <3

    Joulu sydämessä ja syysterkuin;

    - Ninsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siellä on alettu kouluttaa oikein kunnolla ❤️ Glögiä ja pipareita en olekaan vielä maistellut, mutta jospa pian!

      Poista
  3. Ihanaa, että Kinkkis on taas aktivoitunut <3 Jostain syystä tää blogi lämmittää mun mieltä vaan niin älyttömästi! :)

    Itselläni ei ole vielä mitään joulujuttuja. En mä ole edes tajunnut, että joulu on niin lähellä. Kynttilöitä haluaisin polttaa, mutta mieheni ja appivanhemmat on saaneet mut vakuuttuneeksi siitä, että ne ovat keuhkoille aika hc-kamaa (olen astmaatikko). No kai sitä silloin tällöin voisi, niiden tuoma hyöty mielenterveydelle korvaa varmasti mahdolliset keuhkodamaget ;)

    Ihanaa joulunodotusta Jenni ja kiitos kun bloggaat, sun blogista on vaan ihan superihanaa fiilistellä kun ei itse jaksa ja ehdi laittaa joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Onko led-kynttilät ihan poissuljettu vaihtoehto? Niitähän on nykyään jo melko aidonnäköisiäkin. Kyllähän sitä on tutkittu että kynttilät eivät todellakaan ole mitään terveellisiä, valitettavasti :( Toisaalta, mikä tänä päivänä enää olisi?

      Poista