keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Hyvää loppiaista!

Joulu alkaa nyt olla Kinkkiksessä taputeltu. Joulukoristeet on kerätty suurimmaksi osaksi pois, kylmällä kuistilla on vielä kaikki, sillä siellä on 18 astetta pakkasta, joten koristeet saavat odottaa paikoillaan lauhempaa ilmaa, että tarkenisin ne sieltä poistaa.

Vähän on vaihdettu jo keväisempää ilmettä kotiin, vaikka talvisia tekstiileitä vielä jäikin. Kynttilöitä poltellaan ahkerasti ainakin huhtikuulle asti vielä.




Tänään poltellaan punaiset antiikkikynttilät loppuun, sitten puinen kynttelikkö pääsee varastoon ensi joulua odottamaan, ja kynttiläkruunu saa keväisemmän väriset kynttilät.

 

 

 On aika kiittää teitä kaikkia, jotka olitte mukana lukemassa blogiani tänä jouluna. Kiitos! Kinkkis palaa joulujuttujen pariin taas lokakuun tienoilla. Mutta koska tykästyin tähän bloggaamiseen niin kovasti, sai Kinkkis sisarblogin Sinkkulaakson tarinoita. Sieltä löydät juttujani läpi vuoden. Käyhän tsekkaamassa!



Kiitos kuluneesta joulusta ja oikein hyvää alkanutta vuotta! Ensi jouluna nähdään!

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta joulublogista ja mukavaa jatkaa seurassasi

    VastaaPoista