torstai 26. marraskuuta 2015

Jouluisia ostoksia pikkurahalla kirpparilta ja muualta

Tämä tarkan markan vartija teki eilen ja toissapäivänä ihania jouluisia löytöjä pikkurahalla!




Tigeriin oli tullut tällainenkin versio huopakeinuhevosesta. Olin ihan myyty (ja niin tämä huopaheppakin, eurolla).
 




 Tigerista tarttui mukaan myös tämä suloinen tonttupurkki hintaan 2 euroa. Viereinen Winter Wonderland -teepurkki on tuliaisia Lontoosta ja talvimaisemapurkki on aikaisempi kirpparilöytö.



 Glitteristä löytyi lumihiutalekorvikset pikkujouluihin. Siellä oli paljon myös muita jouluisia koruja, mutta en huomannut napata niistä kuvia.







Tämä sympaattinen ja jo vähän kärsinyt possutarjotin löytyi kirppikseltä hintaan 80 senttiä.





 

 

 Kirpparilta löytyi myös kasa ihania vanhoja joulupalloja eurolla.



Kirpparin ilmaiskorista löytyi myös tämä Ikean Hemnes-hyllylevy, johon ostin kannattimet Tokmannilta. Päällä ovat somisteet ovat myös kirpputorilta yksinäistä kärpässientä lukuunottamatta. Tätä kuvaa katsellessani tajusin, että suurin osa sisustustavaroistani on todellakin kirpparilta. Aniharvoin tulee ostettua jotakin uutta kotiin ;) No, mikäs sen parempi, säästyy luontoa ja rahaa.

Toiveikasta torstaita kaikille, kohtahan onkin jo perjantai ja ne pitkään ja hartaasti odotetut firman pikkujoulut!

8 kommenttia:

  1. Ihania! Täytyykin käydä ostamassa joulukorvikset. Vähän jo katselin niitä, mutten osannut päättää 😃. Noi on kivat!

    VastaaPoista
  2. Kylläpäs teit hyviä löytäjä. Minäkin oon tänä vuonna ostanut kirppikseltä kaikkia kivoja joulujuttuja. Eilen laitoin niitä esille. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja löytöjä olet tehnyt. Ihanat lumihiutale korvikset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Lumihiutaleet tuleekin tänään käyttöön pikkujouluissa!

      Poista
  4. Siis tuo keinuhevonen <3 Tosi ihana! Olen itse haaveillut löytäväni jostain taalainmaanhevosia täksi jouluksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taalainmaanhevoset ovat tosi ihania, niitä minäkin toivoisin jostain löytäväni :)

      Poista