keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Sinivalkoista joulua!

Eilen tuli kirjoitettua ekologisesta joulusta, tänään on vuorossa toinen itselleni tärkeä aihepirii, eli Sinivalkoinen joulu. Työskentelen itse avainlippuyrityksessä ja ostamieni tuotteiden ja palveluiden alkuperä on minulle tärkeää, sillä haluan ostaa työtä Suomeen. Kaikki varmasti ovat kuulleet sloganin, että jos jokainen suomalainen ostaisi kymmenellä eurolla kotimaisia tuotteita, saisimme Suomeen 10 000 työpaikka lisää. Monella on tähän jo vastauskin valmiina: Ei ole varaa kuluttaa yhtään enempää!

Kysehän ei ole siitä, että täytyisi kuluttaa kuukaudessa se kymmenen euroa enemmän, vaan siitä, että valitsisi sen kymmenen euron edestä kotimaisia tuotteita. Siis vaihtaisi ulkomaisia tuotteita kotimaisiin.

Mitä kotimaisia tuotteita sinne ostoskoriin voisi sitten näin joulun alla laittaa? No ainakin näitä:






Weisten ihanat joulukoristeet tehdään Helsingin Pukinmäessä. Se onkin Pohjoismaiden ainoa joulukoristetehdas.





Havin tehdas sijaitsee Riihimäellä, ja siellä valmistetaan kynttilöitä ja servettejä. Myös Iittalan Taika-servetit on siellä tehty. 




Nordqvistin teetehdas sijaitsee Vantaalla.




Marlin tehdas on Turussa, Vip Juicemakerin puolestaan Kuopiossa.




Nämä eivät esittelyjä kaipaa! Pandan joulumakeiset tehdään Vaajakoskella, Fazerin puolestaan Vantaalla, Lappeenrannassa ja Karkkilassa. Voiko suomalaisuus enää makeammalta maistua?



Brunbergin makeiset ovat Porvoosta.



Iittalassa sijaitsee Kultasuklaan tehdas ja tehtaanmyymälä, mutta näitä suussasulavia herkkuja saa nykyään jo onneksi suurimmista marketeistakin irtomyyntinä.



Leivon pipareita leivotaan Räyringissä.



Tortutkin saavat kotimaisen täytteen Dronningholmilta.




Valmiiden taikinoiden kanssa asiat ovat valmiiksi hyvin: kaikki näkyi olevan kotimaista.




Juustotarjottimelle tarjoavat kotimaisia vaihtoehtoja ainakin Valio ja Juustoportti.





Jouluruuat valmistuvat kotimaisin voimin Eskimo-paistovuuissa ja Sagan (Serla) leivin- ja voipapereiden avulla.





Joulusiivoukseenkin on monia kotimaisia vaihtoehtoja. Sini-siivousvälineet, Kiillon ja Pohjan neidon sekä Foxtelin pesuaineet valmistetaan Suomessa. Näissä ei muuten hinta päätä huimaa.







Joulusaunassa voit hangata hipiäsi putipuhtaaksi kotimaisin voimin. Lemon Juice & Glycerin -sarjan tuotteet, XZ-shampoot ja hoitoaineet sekä Erittäin Hieno Suomalainen -tuoteperheen tuotteet valmistetaan Suomessa.






Kosmetiikkaosastoltakin on helppo valita kotimaista niin lahjapakkauksissa kuin meikeissäkin. Lumene-kosmetiikka valmistetaan Suomessa.


Myös lapsille löytyy kotimaisia vaihtoehtoja.




Plaston tehdas sijaitsee Ahvenanmaalla.



Lahjat voi kääräistä kotimaiseen Pyroll-lahjapaperiin.

Tunnustan, että joskus minunkin koriini eksyy se ulkomainen vaihtoehto. Jos hintaero on monta kymmentä prosenttia ulkomaisen hyväksi tai jos koen sen laadultaan paremmaksi, ostan ulkomaisen tuotteen. Olisi ihanaa ostaa esimerkiksi kotimaisia huonekaluja, mutta niiden kohdalla lompakko sanelee ostopaikaksi Ikean tai kirpputorin. Päivittäistavaroissa pyrin kuitenkin aina siihen kotimaiseen vaihtoehtoon, koska harvemmin se tulee merkittävästi kalliimmaksi. Koen sen myös sijoituksena omaan tulevaisuuteeni: mitä useammalla suomalaisella on työtä, sitä paremmin meillä kaikilla menee.

Avain- tai joutsenlippu on helppo ja varma tapa varmistua tuotteen kotimaisuudesta. Kaikilla suomalaisilla tuotteilla ei kuitenkaan avainlippua ole, joten sen puuttuminen ei ole tae siitä, ettei tuote ole kotimainen. Parhaiten asiasta varmistuu tarkistamalla tuotteesta sen valmistusmaan.

Entä sinä, eksyykö sinun ostoskoriisi kotimaisia tuotteita? Onko sinulla joku suomalainen suosikkituote? Ilmianna se kommenttikenttään :) 


7 kommenttia:

  1. Näitä kuvia katsellessa huomaan, että suurin osa ostamistani päivittäistavarakaupasta saatavista tuotteista on suomalaisia :)
    Toki joskus eksyy kärryyn myös ulkomaisia tuotteita, mutta sen verran harvoin, etten usko sen olevan paha asia :) Tietysti erikseen jotkut erikoiskaupat, esim. italialaisen ruoan kaupat, mutta en usko että se haittaa, jos niissä käy kerran pari vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkeahan on mahdotonta ostaa kotimaisena ja jokainen tietysti sitten ostelee mieltymystensä mukaan :) En minäkään esimerkiksi näin talvella raaski ostaa kotimaisia tomaatteja, kun kilohinta on siellä vitosen paikkeilla, mutta paljon muuta sitten kyllä tarttuu kotimaisena mukaan. Ja tietysti nuo ulkomaalaiset erikoisherkut ovat asia erikseen, mikään ei ole niin hyvää kuin italialainen jäätelö ;)

      Poista
  2. Mäkin kannan korteni kekoon myymällä suomalaisen yrityksen Simin tuotteita liikkeessä. Se vaan ei aina tunnu paljoa painavan asiakkaan ostopäätöksessä isompien ulkomaalaisten firmojen brändien rinnalla. Maininnan arvonen asia kumminkin :)!

    VastaaPoista
  3. Meillä juodaan marlinin glögiä (koska on ihan parasta) sekä nordqvistin teetä (viisasten tee, joulutee, muumitee). Meillä syödään perinteisiä pandan ja fazerin suklaita ihani kultasuklaan suklaita unihtamatta. Myös Dammenbergin suklaa on ihanaa (valmistetaan Tampereellaa, sopivat useimmille allergisille). Lumenen puuteria käytän ja planstonin leluja tullut ostettua. Tortut ja piparit valmistaikinoista. Vielä voisi harjoitella käyttään havin kynttilöitä (olen niitäkin satunnaisesti käyttänyt) ja kotimaista lahjapaperia (voi olla että tätäkin on "vahingossa" tullut käytettyä). Pyrin minimissään tukemaan suomalaista työtä ostamalla tuotteet suomesta etsyn, aliexpressin ja ibayn sijaan. Vieläkään en ole ainuttakaan tuotetta sieltä ostanut :) Suomalaisten tuotteiden ostamista haluan lisätä ehdottomasti. Tällä hetkellä asun vielä vanhempieni luona (hyvin luonnollista 18 vuotiaalta), jonka takia vielä esim leivinpapereissa ostopäätös ei ole minulle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Dammenberg onkin itselleni tuntematon, joten kiitos vinkistä! Jokainen kotimainen ostos on aina kotiinpäin, joten hienoa, että käytät noin paljon kotimaisia tuotteita!

      Poista
  4. Hei Oletko huomannut että Joutsenmerkin ja avainlipun kriteerit ovat erit. Joutsenmerkki takaa aina että ruoassa raaka-aineiden kotimaisuus on aina vähintään 75% ja maito ja juusto, kananmuna ja liha pitää olla 100% avainlipussa vähempi riittää!

    VastaaPoista