maanantai 7. joulukuuta 2015

Pienissä jouluissa

Lauantaina järjestimme kahden ystäväni kanssa pikkujoulut, tarjolla oli jouluista pikkupurtavaa sekä boolia. Vieraitakin saapui paikalle yli odotusten, ja kun mukaan vielä lisättiin pari kuokkavierasta, oli tunnelma oikein tiivis, mutta mukava :) Illan päätteeksi suuntasimme jatkoille Hämeenlinnan yöhön.





Tämä jouluviiri oli mielestäni jo niin överi ja ruma, että se oli hieno! Viirin löysin eBaystä.


Ruokailutilan pöytäkin sai joululiinan päälleen, liinan olen (yllätys yllätys) löytänyt kirpparilta.


 Tarjolla oli fetasalaattia, pesto-mozzarellapastasalaattia, fetajuustokolmioita, kasvispasteijoita, suolaisia joulutorttuja vuohenjuusto-viikunahillotäytteellä, savulohihyrriä, mokkapaloja, porkkanakakkua, pipareita kera aurajuuston sekä karpaloboolia. Fetajuustokolmiot olivat paistovalmiina ostettuja. Alkumaljana oli tarjolla kuohuviiniä maustettuna tilkalla glögiä.

Herkulliset mokkapalat olivat ystäväni käsialaa.


Porkkanakakku on tehty siskoni salaisella reseptillä. Päällystin sen jouluiseksi murskatuilla polkka-karkeilla.









Booli oli tarkoitus koristella karambola-hedelmän siivuilla, mutta karambola oli kaupasta loppu. Joku muukin vissiin teki tänä viikonloppuna boolia :) Koristeeksi oli tarkoitus heittää myös tähtianiksia, joita jopa löysin kaupasta, mutta illan tullen ne olivat hävinneet jonnekin kuivakaappini syövereihin...




Suolaiset joulutortut vuohenjuusto-viikunahillotäytteellä:

torttutaikinaa
viikunahilloa
vuohenjuustoa
koristeeksi rosmariinin oksia

Leikkaa torttutaikinasta tortut haluaamaasi malliin. Laita täytteeksi teelusikallinen viikunahilloa ja nokare vuohenjuustoa. Koristele rosmariininoksalla. Paista 225-asteisessa uunissa 10-15 min.


Savulohihyrrät 
(30 kpl)

6 torttutaikinalevyä
300 g kylmäsavulohta
200g pippuri- tai valkosipulituorejuustoa
1 paprika

Pilko paprika ja kylmäsavulohi ja sekoita tuorejuustoon. Kauli torttutaikinalevyt pidemmiksi ja levitä täytettä levyille. Kääri pituussuunnassa rullalle ja leikkaa jokainen rulla viiteen kappaleeseen. Paista 225-asteisessa uunissa n. 10 min.


Kasvispasteijat

torttutaikinaa
1 iso sipuli
2 porkkanaa raastettuna
1 paprika
 1,5 dl riisiä
1 prk chilituorejuustoa

Kauli torttutaikinat pidemmiksi siten, että yhdestä levystä saat kolme pasteijaa. Keitä riisi, kuullota paprikaa, sipulia ja porkkanaa pannulla. Jäähdytä hetki ja sekoita sitten chilituorejuustoon. Lusikoi täytettä pasteijoihin, taita ja painele reunat haarukalla tiiviisti kiinni. Tee pasteijoihin haarukalla pari reikää, voitele munalla ja paista 225-asteisessa uunissa 10-15 min.


Pesto-mozzarella pastasalaatti

Pennepastaa
mozzarellapalloja
oliiviöljyä
Vihreää pestoa
ruukku tuoretta basilikaa
kirsikkatomaatteja tai aurinkokuivattuja tomaatteja
punasipulia
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta ja jäähdytä, sekoita joukkoon hieman oliiviöljyä, että pasta säilyy irtonaisena. Mausta mozzarellapallot pippurilla ja suolalla. Pilko tomaatit, basilika ja sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää mausteeksi suolaa ja mustapippuria.


Karpalobooli

0,5 litraa kirkasta viinaa
0,5 l karpalolikööriä
1,5 l Spritea
 1,5 l Russchiania

Sekoita ainekset boolikulhossa. Koristele esim. karambola-siivuilla, tähtianiksilla ja lisää joukkoon jäät.


Ensi viikonloppu onkin onneksi väliviikonloppu pikkujoulujen suhteen. Vaikka pikkujoulut ovat aina hauskoja, käyvät ne kunnon päälle :) Jeppe-koirani luuli taas, että juhlat on järjestetty häntä varten, ja viihdytti uskollisesti vieraita yömyöhään, kunnes kaikki lelunsa levitettyään väsähti keskelle lattiaa.

Väsynyt juhlija.

Tällä kertaa juhlin mustassa mekossa.


Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille!








2 kommenttia: