lauantai 28. lokakuuta 2017

Taas valkeata joulua mielessäin ootan minä ain...

Selvästikin näiden ihanuuksien syntymän kunniaksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä satoi meille ensilumi:


Ihana Emmani siis synnytti maailmaan ihanat 4 pientä mönkijäistä! Näistä ihanuuksista voit lukea lisää täällä:

Tietenkään nuo ihanat pienet mönkijäiset eivät vielä päässeet ensilumesta nauttimaan, sillä ne mönkivät vielä ainoastaan pentulaatikossaan. Jeppe sen sijaan pääsi nauttimaan ja sehän nautti!








Lunta siis tuli melko reippaasti, viitisentoista senttiä! Autoakin sai kaivaa sekä syreenin että lumen alta.



Kaikki on niin kaunista kun on lunta. Olisi se saanut jäädä pidemmäksikin aikaa maahan, mutta vettähän siellä nyt jo sataa, joten ensilumi on kohta muisto vain.

Ensi viikolla on jo marraskuu, sittenhän voi alkaa joulutella jo toden teolla! Sen kunniaksi olen kaivanut jo joulusukat esiin!

 Näitä ihania porosukkia myytiin viime vuonna Prismassa.

Käsisaippuankin olen vaihtanut jouluiseen. Onneksi hamstrasin tätä piparkakkusaippuaa ylimääräisen pullon viime vuonna, sillä se oli poistunut valikoimasta tänä vuonna!


Tämän pidempään en malta olla poissa pentulaatikolta, joten toivotan kaikille ihanaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihana Jeppe ja lunta kuononpäässä ♥ Selvästi nauttii! Meidän tytöt taas ei välitä yhtään ja tänään lumi onkin muisto vain, vettä sataa ja loputkin sulaa:/ Voi noita minejä, niin iikkiksisä ♥ Piparkakun tuoksuinen saippua ♥

    VastaaPoista
  2. On ne pienet ihania ❤ ja voi Jeppeä! ❤
    Multa on jäänyt kokonaan huomaamatta nuo joulusukat, tosi hienot! Pitääkin tutkia, tuleeko niitä tänä vuonna Prismaan. Ja harmi, että lopettivat tuon saippuan teon. Toivottavasti tulee tilalle toinen joulusaippua! :)

    VastaaPoista