tiistai 24. lokakuuta 2017

Kirppislöytö: Kotilieden joulu

Kirpparilta löysin jokin aika sitten Kotilieden joulu -kirjan. Nyt vasta olen ehtinyt siihen tutustua, ja koska se vaikuttaa olevan paras joulukirja, johon olen hetkeen törmännyt, päätin esitellä sitä vähän tarkemmin!


Löytämäni kirjan painos on vuodelta 2010.

Tästä löytyy ihania reseptejä, askarteluohjeita ja mikä parasta, juttua joulun ja sen perinteiden historiasta!

Jouluhan ei ole alun perin ollut mikään kristittyjen juttu, vaan sitä on juhlittu jo kauan ennen oletettua Jeesuksen syntymää. Lähes kaikki kristilliset juhlathan on läntätty vanhojen pakanajuhlapäivien paikalle, koska siten on ollut helpompi saada uudet perinteet juurtumaan.

Tästä kirjasta löytyy myös pientä jouluruokien historiikkia, sekä uskomuksia mm. jouluolkien ja joulukuusen taustalta.





Vähän näppärämmille löytyy myös ihania joululahjaohjeita!

Varastoistani ei suinkaan löydy läheskään kaikkia joulukirjoja, mutta niistä ehkä noin kymmenkunnasta, mitä löytyy, tämä on ehdottomasti parhaimmistoa. Valitettavasti tätä ei ole enää saatavilla uutena, mutta pikainen googlailu kertoo, että tätä löytyy mm. antikvariaateista. Jos tulee jossain vastaan, suosittelen ehdottomasti!

Tänään on tasan kaksi kuukautta jouluaattoon, mutta tällä hetkellä odotan jotain vieläkin hartaammin kuin joulua: Emman pentuja!

Maha vain kasvaa kasvamistaan ja Emmalla alkaa selvästi olla vähän tukala olo. Toivonkin, että pikkuiset kohtapuoliin jo saapuisivat maailmaan!


Meilläpäin on ollut jo pakkasia useampana päivänä, ja muutama lumihiutaleen haituvakin on nähty, mutta se varsinainen ensilumi ei ole vielä satanut.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!





4 kommenttia:

  1. Voi Emmaa, toivottavasti pennut syntyvät pian <3 Ihana päästä ihastelemaan suloisia pieniä hauvvavauvoja edes näin kuvien välityksellä <3 Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Minulla on tuo sama joulukirja.
    Se on ihana!
    Voi miten Emman masu on jo iso. Toivottavasti pennut syntyy pian.
    Ihanaa viikkoa sinne!❤️

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa kyllä ihanalta kirjalta, toivottavasti tulisi jossain vastaan niin ostaisin. Ja Emmalle taas rapsutuksia, kyllä ne pienokaiset varmaan pian syntyvät! <3

    VastaaPoista
  4. Emma❤Meillä taas teinillä varmaan valeraskaus, ressu....

    VastaaPoista