tiistai 17. lokakuuta 2017

Jouluelokuva: Loistavat naapurit (Deck the Halls)

Netflixin tarjontaa jälleen kerran. Rauhaa ja rutiineja rakastava Steve saa kokea hermoja raastavia hetkiä, kun naapuriin muuttaa yliampuvaisuuteen taipuva perhe. Naapuri, jota esittää Danny DeVito, saa päähänsä, että heidän jouluvalojensa tulee näkyä avaruuteen saakka, ja tämä kiristää naapurusten välejä katkeamispisteeseen saakka.


Ihan katsottava jouluelokuva, ainakin sai ihailla amerikkalaistyylin yliampuvaa joulukoristelua! Mitään jouluelokuvien aatelia tämä ei kyllä ole, mutta ihan kertaalleen katsottava. Sanoisin, että kaksi ja puoli joulutähteä viidestä!

Netflix on muuten poistanut valikoimistaan erään parhaista jouluelokuvista ikinä, siis Grinchin! Todella suuri miinus tästä Suomen Netflixille. Onneksi se löytyy omasta hyllystä DVD:nä, sillä se kuuluu itselläni niihin must-jouluelokuviin, jotka pitää nähdä joka joulu.

Olisin halunnut viikonlopun leffaherkuksi paluun tehnyttä Fazerin piparkakkusuklaata, mutta tietenkin se oli loppu lähi-Prismasta, enkä jaksanut lähteä enää kauemmas sitä metsästämään. Josko ensi viikonlopuksi löytyisi jostain :)


Täällä on satanut viikon putkeen, ja äsken katsoin säätiedotetta melkoisen epäuskoisena: seuraavat 10 päivää pitäisi olla poutaa! Niinpä toivotan aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


6 kommenttia:

  1. Olen myös nähnyt tämän elokuvan, ja muistaakseni se oli ihan hyvä, katsottava. Viikonloppuna katselin myös yhden jouluelokuvan, mikä oli meillä tallennettuna viime joululta.
    Joo, tänään ei sada! Mahtavaa! Jatkuis nyt tällaisena. Mukavaa tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululeffoja katsellessa tulee aina niin ihana joulufiilis :) Mukavaa tiistaita sinnekin!

      Poista
  2. Olen myös nähnyt tuon leffan.
    Ihan hyvä jouluelokuva. Jouluvaloilla vähän liioittelua!😂
    Grinch on minustakin hyvä. Lapsetkin tykkää.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Täytyy laittaa korvan taakse, tosi vähän kyllä ehtii nykyään leffoja katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan hyvä jos on muutakin elämää kuin telkkari :D

      Poista