perjantai 25. marraskuuta 2016

Pienen budjetin joulu

Tässä viime aikoina olen ajatellut paljon sitä, miten paljon ihmiset nykyään kuluttavat jouluun rahaa. Joulusta on tullut melkoinen kulutushysteriajuhla, ja se tuo paineita varsinkin niille, joilla sitä rahaa ei ylenmäärin ole. Rahatilanne voi olla tiukka syystä jos toisesta, työpaikka ei enää ole Suomessa itsestäänselvyys, eikä eläminen täällä kylmässä Pohjolassa ole edullista, ei todellakaan. Myös sairastaminen on kallista, vaikka meillä julkinen terveydenhoito onkin. Ja jos kaikki raha menee elämisen perustarpeisiin, voi olla vaikeaa irrottaa sitä rahaa enää joulunviettoon. Kuitenkin sitä joulua on mukava viettää, varsinkin jos on lapsia. Lapsille haluaa luoda joulun, vaikkei sitä rahaa olisikaan.

Kuinka sitten luoda se joulutunnelma pienellä budjetilla?

* Muista, että se joulufiilis ei tule materiasta. Itse jos esimerkiksi mietin lapsuuden jouluja, ei niihin rakkaimpiin muistoihin liity materiaa, vaan yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Muistelen erityisen lämpimästi sitä, kun rakennettiin yhdessä aina piparkakkutalo, tai kun käytiin yhdessä hakemassa kuusta metsästä, ja hanki oli niin korkea, ettei pieni Jeppe-koira pystynyt etenemään lumessa, vaan jouduttiin kantamaan.



* Joulukoristeita ei tarvitse joka vuosi uusia. Vanhoilla pääsee pitkälle, ja jos niitä ei löydy ollenkaan, kirpputoreilta löytyy edullisesti joulukoristeita. Ja mikä toisikaan enemmän joulutunnelmaa kuin joulukoristeiden askartelu yhdessä? Hyödynnä kierrätys- ja luonnonmateriaaleja, esimerkiksi säilykepurkeista voi tehdä tuikkulyhtyjä, ulkoa voit kerätä käpyjä ja sammalta (muista kuitenkin luonnonmateriaalien keräämiseen aina maanomistajan lupa).



*Joulukuusi on yllättävän suuri menoerä, jos ei omista metsää.  Mitä jos sen jättäisi tänä vuonna hankkimatta? Laita sen sijaan muutama kuusenoksa maljakkoon ja koristele ne. Niistä tulee ihana kuusentuoksu. Toki myös kuusenoksien keräämiseen tarvitsen maanomistajan luvan, mutta moni maanomistaja antaa ilomielin kerätä niitä esim. hakkuualueilta. Meillä naapuri kaatoi kuusen tontiltaan viime vuonna ja antoi ilomielin kerätä siitä jääneitä havuja pihaltaan. Kysyminen ei koskaan maksa mitään ja harvoin siinä häviää!

*Joulukorttien lähettäminen maksaa paljon. Mitäpä jos lähtisit muutamana iltana kävelylle, ja toimittaisit kortit kävellen? Tästäkin saa ihanan koko perheen joulutunnelmannostattajan, kun kaikki lähtevät mukaan ihailemaan samalla jouluvaloja. Kauempana asuville voi lähettää sähköisen joulutervehdyksen. Se ei ehkä ole ihan yhtä persoonallinen kuin käsinkirjoitettu kortti, mutta siitäkin välittyy  vastaanottajalle se tärkein: Olet ajatuksissani.

*Ruoka on myös asia, johon saa uppoamaan pienen omaisuuden joulunaikaan. Mutta: itse tehden suurin osa joulun ruokalajeista on melko edullisia. Laatikoiden, piparkakkujen ja rosollin raaka-aineet ovat kohtuuhintaisia, eikä joulupöydässä tarvitse olla ihan kaikkea. Kinkun puuttuminen ei pilaa kenenkään joulua!



*Se suurin murheenkryyni joulunaikaan taitaa olla ne lahjat. Aikuiset pärjäävät ilmankin, mutta lapsille ne lahjat ovat tärkeitä. Kirppareilta löytyy usein hyviä joululahjoja pienellä rahalla, sellaisiakin, jotka eivät uudelle häpeä. Itse olen ostanut muutaman lahjan kirpputorilta tänä vuonna. Kirpparilahjassakin kyllä tosin täytyy olla ideana se, että se on ostettu saajaansa ajatellen ja täytyy myös tietää, ettei saaja pahastu kirpputorilahjasta. Näppärämpi tekee tietysti itsekin. Lahjoja voi myös ostaa ympäri vuoden alennusmyynneistä, kun tulee jotain sopivaa vastaan. Jos rahaa on vain yhteen lahjaan, miten olisi lautapeli koko perheelle?

Monessa kaupassa alka nykyään alennusmyynnit jo muutamaa päivää ennen joulua, joten edullisia joululahjaostoksia voi tehdä silloinkin.

Teineille voi myös antaa lahjaksi lahjakortin, jossa luvataan ostaa ne luistimet/talvitakki/uudet kengät tms. joulun jälkeen alennusmyynneistä.

Tai miten olisi lahjaksi apua ja aikaa? "Lahjakortti", jossa lupaudut siivousavuksi, remonttiavuksi, lastenvahdiksi... Itse ainakin ilahtuisin remonttiapulahjakortista suuresti, tai vielä enemmän siitä, jos joku lupautuisi pesemään ikkunani keväällä!

Edullisia lahjoja ovat myös itsetekemät leipomukset ja ruuat. Ne ovat myös hyviä lahjoja sellaisille, joilla on jo kaikkea. Eivätkä ne jää nurkkiin pölyttymään joulun jälkeen!



* Apua kannattaa pyytää ja ottaa vastaan. Netisssäkin mm. Facebookissa on monta ryhmää (esimerkiksi Jouluapua, Autetaan Lähimmäistä, Arkiapuri) joissa voi pyytää apua. Paikalliset Hope-yhdistykset auttavat lapsiperheitä ja Pelastusarmeija tarjoaa myös apua. Myös kirkon diakonia-laitokselta voi pyytää. Meidän kaupungin vilkkaimmalla Facebook-kirpputorilla oli viime vuonna useampi, joka tarjosi niin ruoka- kuin lahja-apuakin.

* Kun joulu on tältä erää vietetty, kannattaa alennusmyynneissä pitää silmät auki ensi vuoden varalta. Ainakin jouluaskartelutarvikkeita ja joulukoristeita saa joulun jälkeen hyvillä alennuksilla seuraavaa joulua varten.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin mielestäni muistaa se, että joulu ei tule materiasta, vaan yhdessäolosta, rentoutumisesta ja rauhoittumisesta, tai mikä nyt kenellekin on jouluna tärkeää. 

Onko sinulla jokin hyvä vinkki pienen budjetin joulun viettämiseen?

12 kommenttia:

  1. Todella hyvä postaus. Niin monta tärkeää asiaa ennen materiaa. Itse ilahtuisin ikkunanpesu-lahjakortista varmasti eniten. Olen hankkinut pieniä lahjoja vuoden varrella, kun sopiva ja edullinen on tullut vastaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Olitpas listannut hyviä asioita pienen budjetin jouluun.
    Kivasti kirjoitettu!
    Kierrättämällä vanhoja lahjapapereita ja lahjapusseja!
    Niistä tulee myös iso säästö, jos ei tarvii aina ostaa uusia papereita.

    VastaaPoista
  3. Erittäin hyvä postaus! Me säästetään tekemällä ruoat itse ja ostamalla koristeita kirppiksiltä. Lahjat teen aika pitkälti itse. Jouluun kannattaa varustautua jo hyvissä ajoin, niin ettei kaikki rahat mene joulukuulta.
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus ja tärkeä. <3 Meillä joulun tärkeimmät ja ihanimmat asiat eivät maksa mitään. Nukumme alakerran olohuoneessa aatonaaton ja jouluaaton välisen yön ja katsomme illalla yhdessä elokuvan ennen nukahtamista. Hautausmaakäyntiä lapset eivät jättäisi väliin mistään hinnasta. Jouluaaton kirkkokäynti on myös maksuton ja meille kaikille niin hirveän tärkeä. Aamusaunakaan ei maksa mitään, samoin kuin yhteinen ulkoilulenkki koiramme kanssa. Lämpimiä jouluajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) ihania jouluperinteitä teillä, ja totta, että nuo parhaat asiat eivät maksa mitään:)

      Poista
  5. Loistava kirjoitus - allekirjoitan joka sanan! Mä en ole enään vuosikausiin ostanut kaupoista lahjoja ja tai muutakaan tilpehööriä, tai jos niin todella harkiten sekä tarpeeseen on tullut. Mulla kanssa tapana kierrättää ja tuunailla jo olemassa oleva joksikin kivaksi, antaa lahjaksi tai pitää itsellä. Ja tietty hyödynnän muille tarpeettomat tavarat tse, käyn kirpulla ja kierrätys-pisteillä, sekä täällä kaupungissa tulee paljon dyykattua roskiksista, ihmiset heittää älyttömän hyää tavaraa pois. Joka kertookin siitä, että on porukkaa jolla varaa mällätä ja porukkaa jotka miettivät mistä saisi leipää.. Itse työskentelen vähä-osaisten parissa, joten näen sen konkreettisesti ! Mutta onneksi on meitä jotka osaavat antaa romullekin arvon ja eikä se tavara se tärkein asia ole vaan lähimmäisen muistaminen sekä yhdessäolo! Sanoinko jo että helvatan hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo on muuten hullua, miten paljon ihmiset heittävät käyttökelpoista tavaraa roskiin - se on tämä nykyajan kertakäyttökulttuuri. Tuntuu että varsinkin konmari-villityksen myötä hyvää tavaraa päätyy kaatopaikalle hirveitä määriä, ja se tuskin on konmarin idea.

      Poista
  6. Jenni, kun ostat kirpparilta juttuja lahjaksi niin miten paketoit ne? Itse rakastan kirpputoreja ja ostan lähes kaikki omani ja lasten vaatteet sieltä sekä leluja, jos löytyy jotain kivoja. Haluaisin ulottaa ostot myös joululahjoihin, mutta mietin miten antaa esim. käytetty lelu kummilapselle lahjaksi kun se ei ole alkuperäispakkauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla lailla kuin muutkin lahjat :) en ole ikinä ajatellut että lapset kaipaisivat sitä pahvipakkausta, eli ilman vaan :)

      Poista