maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jouluisia kirppislöytöjä

Kinkkiksessä on joulu jälleen mielessä! Tarkoitus oli pitää hiljaiseloa tuohon lokakuulle asti, kunnes päivät alkavat taas lyhentyä ja pimetä ja on kiva aloittaa joulufiilistely. Mutta, kuinkas ollakaan, olen tehnyt nyt niin ihania jouluisia kirppislöytöjä, että halusin tulla jakamaan ne muiden jouluhullujen kanssa :)


Nämä ihanat tonttuverhot tarttuivat mukaan viime lauantaina peräti eurolla. Kaksi pientä kappaa ja yksi isompi. Nuo tontut vaan olivat niin sympaattisia, että oli pakko saada nämä!


Tällä essulla oli hinta peräti 20 senttiä. Rakastuin noihin vanhan ajan tonttuihin!

 
Ostin myös nämä jouluiset kaitaliinat, kaksi pienempää ja yhden isomman. Tarkoitus olisi ommella näistä lahjapusseja jouluksi, samaan tyyliin kuin täällä: http://jenninkinkkuelamaa.blogspot.fi/2015/12/ekologista-joulua.html



 Mukaan on myös tarttunut pari jouluelokuvaa. En ole näitä vielä katsonut, yritän malttaa säästää vähän lähemmäksi joulua :)

Ulkona paistaa parhaillaan aurinko ja siellä on mitä ihanin kevätpäivä. Joten enköhän minäkin käännä jälleen katseeni kevääseen ja tulevaan kesään ja palaan joulujuttuihin jahka siltä tuntuu. Ihanaa kevättä kaikille!










5 kommenttia:

  1. on se ihanaa etten ole ainoa jouluhullu.silloinhan ne on ostettava kun niitä on.eihän sieltä voi ostaa ihanuuksia samoin kuin tavaratalosta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, ku löytää tämmösiä joulublogeja, joissa on postauksia huhtikuussaki :D Ja joululöydöt on sitä paitsi paljo hauskempia näin, ku talvella jolloin joulukoristeita löytyy pilvin pimein kaikista kaupoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tähän vuodenaikaan on mahdollista tehdä oikein ihania joululöytöjä, kun ne eivät muille kelpaa ;)

      Poista