keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Alle 3 kuukautta jouluun!

Eilen oli syyskuun 24. päivä ja sehän tarkoittaa sitä, että jouluaattoon on alle kolme kuukautta! Jouluvalmistelut aloitin varovasti viikonloppuna, käytiin nimittäin siskon kanssa Havi Outletissa:

Ostin melkein 10 kg kynttilöitä ja värit valitsin jo joulunajan värien mukaan, eli siis punaista ja valkoista. Kynttilöitä olenkin jo poltellut ahkerasti:




Vielä mennään pastellisävyisillä kynttilöillä, mutta alan pikku hiljaa vaihtelemaan niitä noihin punavalkoisiin!

Vaikka joulua rakastankin, en ole yhtään talvi-ihminen. Haluan valkoisen joulun tietenkin, mutta mielestäni lumi saisi tulla marraskuussa ja sulaa pois uudenvuoden jälkeen. En ole siis ollut yhtään innoissani, kun jo nyt syyskuussa on ollut yöpakkasia! Mieli tekisikin vain käpertyä viltin alle Miniköntsän tavoin.

Mutta pahoin pelkään, että koska nyt on ollut jo näin kylmä, vielä lämpenee ja sitä lämpöä kestääkin sitten ainakin jouluun asti ja talvi tulee tammikuussa :( Toivotaan kuitenkin parasta!

Onneksi joulusukat piristävät harmaatakin päivää!

Ei ole vielä yhtään liian aikaista käyttää joulusukkia, eihän?






6 kommenttia:

  1. Ihanaa kun olet palannut taas jouluttamaan; siitä se lähtee! <3 - Ninsku

    VastaaPoista
  2. Kiva että joulublogisi on jo aktivoitunut, 3 kk menee super nopeasti!

    VastaaPoista
  3. ihana kuonolainen.uskaltaisiko mennä outlettiin.hiukan pelottaa paljonko ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo 10 kg on aina se perusmäärä mitä sieltä tulee ostettua, vähemmällä ei selviä :D

      Poista