maanantai 3. joulukuuta 2018

"Uusi" jouluinen ovikoriste kierrättämällä

Ulko-ovessani ollut joulukranssi oli tullut tiensä päähän, se oli täynnä homepilkkua ja siinä olevat kellot olivat ruostuneet lähes puhki. Mutta koska omatekemä on usein mielestäni parempi ja haluan vältellä turhaa ostelemista, päätin tehdä koristeen kotoa löytyvistä tarpeista.


Tästä vanhasta Mauri Kunnaksen pienestä taulusta lähdettiin liikkeelle. Hion kehykset kevyesti ja maalasin ne hyllystä löytyvällä punaisen maalin jämällä. Kätköistä löytyi myös nauhaa, vanhoja joulupalloja sekä puinen lumihiutalekoriste. Niistä syntyi tällainen ovikoriste:


Yksinkertainen on toisinaan mielestäni kaunista. Pallojen nauhoja kiinnitin vähän takareunaan liimalla, jotteivat pallot aina liikkuisi pois paikaltaan oven liikkuessa. Kehyksen taa laitoin myös palat huonekaluhuopaa, ettei kehys naarmuttaisi ovea.



Vanhat pallot ovat mielestäni niin kauniita!

Tähän ei mennyt senttiäkään rahaa, koska kaikki tarpeet löytyivät jo kotoa. Halpaa ja helppoa!

Minulla on kaksi ulko-ovea, varsinainen ulko-ovi, ja sitten tuo ruskea, joka johtaa kylmältä kuistilta sisään. Varsinaiseen ulko-oveen laitoin betonikranssin. 


Ai niin! Oikein hyvää alkanutta joulukuuta kaikille, se on vihdoin täällä! It's the most wonderful time of the year!



1 kommentti: