tiistai 12. joulukuuta 2017

Minimonsterimainen joulukortti!

Ihan alkuun pahoittelen viikon blogihiljaisuutta. Minimonsterit ja hevonen ovat pitäneet minut niin kiireisenä, ettei blogille yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Vaikka joulu on kohta jo ovella, omat kiireeni vähän helpottavat minimonstereiden lähdettyä torstaina uusiin koteihin (NYYH!!!) joten toivottavasti blogillekin jää enemmän aikaa. No, asiaan...

Tiukille meni taas joulukorttien väkertäminen kun tänään ne pitää saada jo postiin ja eilen sain valmiiksi! Joka vuosi teen viitisentoista korttia, joista postissa menee kourallinen ja muut annan käteen tai käyn viemässä postilaatikkoon lenkillä tai työmatkan varrella. Tänä vuonna tiesin jo alkuvuodesta, että haluan joulukorttiin kuvan pennuista, mikäli niitä tulee. Eipä ollut ihan helppo homma kuvata neljää vilkasta pentua! Kuva onnistuikin vasta, kun ne nukahtivat...


Kortit teen joka vuosi itse, mikäli vaan aika riittää. Niinpä taas tulostin laulamaan! Päätin myös jo alkuvuodesta, että tänä vuonna teen kortit siniseen pohjaan Suomi 100 -hengessä.


Melko yksinkertainen kortti tuli, mutta ihanat minimonsterit eivät enempää krumeluureja kaipaa!


Korttiin laitettiin tietysti myös uuden perheenjäsenen Rukan nimi, se kun jää meitä ilahduttamaan muiden minimonstereiden lähdettyä.

Tähän loppuun vielä pienen budjetin jouluaskarteluvinkki: joulukorttitarpeet kannattaa ostaa joulun jälkeen alennuksesta, niin minäkin aina teen... :)

Eläinaiheisia kortteja on tullut lähetettyä aikaisempinakin vuosina:

Joulukunkku Jenson!

 Jepen ja Emman jouluriemua.


Ihana edesmennyt suomenhevostammani Veera eli Rukka, jonka mukaan eräs Emman pennuista sai nimensä. Sillä on isot saappaat täytettävänä <3

Ulkona tupruttaakin ihanasti juuri nyt lunta ja varovaisesti toivon, että se pysyisi maassa jouluun asti. Ihanan lumista viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oi miten suloisia kortteja kaikki❤️ Kyllä tulee hymy saajan huulille kun tuollaisia katsoo:) ihanaa joulun odottelua❤️

    VastaaPoista
  2. Ihania minimonstereita! <3
    Kiva kun olet jaksanut väkertää joulukortit itse. Minä tänä vuonna fuskasin ja lähetin valmiskortit ;)

    VastaaPoista